Skip to content

EU:n yhteiset toimet rajapolitiikassa

EU-alueelle tulleiden ja kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden paluuta takaisin alkuperämaahan tulee tehostaa. Tällä hetkellä EU:n yhtenäiset toimet paluiden toteuttamiseksi ovat riittämättömiä ja eivätkä välttämättä kohdistu Suomen kannalta keskeisiin alkuperämaihin. Erityisesti politiikkatoimia ja niiden vaikuttavuutta tulisi tutkia sekä tiukentaa avunantoa ja tukea kyseessä olevaan alkuperämaahan, mikäli paluut EU –alueelta eivät toteudu kansainvälisten velvoitteiden mukaisesti.

EU:n on tärkeää panostaa yhteisten EU –tasoisten palautusjärjestelyjen kehittämiseen ja pyrkiä eroon jäsenvaltioiden tekemistä omista paluusopimuksista ja –järjestelyistä. Lisäksi EU:n tasolla olisi tärkeää seurata Italian ja Albanian kahdenvälisen sopimuksen sekä Iso-Britannian Safety of Ruanda –lakiesityksen mukaisten toimien kehitystä sekä tutkia niiden hyödynnettävyyttä ja käyttöönottomahdollisuuksia EU:n yhteisten järjestelyjen kehikossa.

Samanaikaisesti on tärkeää, että EU:n rajapolitiikkaa tiukennetaan ja ulkorajojen turvaaminen toteutetaan yhteisin varoin, sillä kysymyksessä on koko EU- ja Schengen- aluetta koskeva turvallisuuskysymys. Ulkorajojen turvaaminen ja kielteisen turvapaikka päätöksen saaneiden palauttaminen alkuperämaahan ei saa jäädä yksistään yksittäisten jäsenvaltioiden vastuulle. Myös EU:n raja- ja merivartioviraston Frontex:n instrumenttien hyödyntämistä jäsenvaltioiden rajojen turvaamiseen ja paluiden järjestämiseen tulee voida hyödyntää entistä tehokkaammin.

Facebooktwitterlinkedinmail