Julkaistu Vantaan Sanomien digilehdessä 12.9.2025
Vantaa tarvitsee vastuullista talouspolitiikkaa ja kestävää kasvua
Vantaan taloussuunnitelma vuoteen 2029 asti on toiveikas – ellei suorastaan ylioptimistinen. Sopeutustarpeeksi arvioidaan 50–60 miljoonaa euroa, mutta todellinen tarve voi olla yli 100 miljoonaa. Tämä kertoo siitä, että ongelmiin ei ole vielä uskallettu tarttua avoimesti. Talous on kuitenkin kaupungin selkäranka, ja tosiasiat on tunnustettava. Päätöksiä ei voi siirtää tuleville valtuustokausille – ne on tehtävä nyt.
Kasvu on Vantaalle sekä mahdollisuus että riski. Kaupunki on Suomen kansainvälisin, mutta se ei tarkoita, että kasvu olisi automaattisesti kestävää. Uusien tulijoiden työttömyysaste on moninkertainen poismuuttajiin verrattuna. Lähtijöitä ovat usein työssä käyvät perheet – juuri he, joiden verot turvaavat palvelut. Jos tätä kehitystä ei saada käännettyä, veropohja kapenee ja menot paisuvat hallitsemattomasti.
Siksi kasvun on oltava hallittua ja suunnitelmallista. Vantaa ei voi jatkaa nykyisellä kasvuvauhdilla talouden ja hyvinvoinnin kustannuksella. Pientalovaltaista asutusta on lisättävä ja määrällistä kasvua hillittävä. Kaupungin oman vuokra-asuntoyhtiö VAV:n tehtäväksi on asetettava kasvun jäähdyttäminen: uusien asuntojen rakentamisen sijaan on panostettava nykyisen asuntokannan laatuun, viihtyisyyteen ja turvallisuuteen. Näin voidaan vahvistaa alueiden houkuttelevuutta ilman hallitsematonta väestönkasvua.
Samalla on huolehdittava nykyisistä vantaalaisista. Koulujen, terveydenhuollon, liikenteen ja muiden peruspalvelujen on oltava sillä tasolla, että ne lisäävät hyvinvointia ja luottamusta kaupunkiin. Vantaasta ei saa tulla paikka, josta perheet lähtevät palvelujen heikkouden vuoksi, vaan kaupunki, johon halutaan juurtua ja sitoutua.
Menokasvun hillintä ei yksin riitä. Tarvitaan vastuullista talouspolitiikkaa ja kestävää kasvua, joka turvaa Vantaan tulevaisuuden. Me emme lupaa mahdottomia – mutta vaadimme, että Vantaa ottaa realistisen ja sosiaalisesti kestävän suunnan. Nyt on aika tehdä päätöksiä, jotka rakentavat elinvoimaisen, turvallisen ja hyvinvoivan Vantaan myös tuleville sukupolville.
Mika Kasonen
kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja
Petri Roininen
kaupunginhallituksen jäsen
