Skip to content

Julkaistu Vantaan Kokoomuksen verkkosivuilla 12.9.2022.

Hirvieläinten kannanhoidollisen metsästyksen on jatkuttava

Uudellamaalla on voimakas hirvi-, peura- ja kauriskanta, jota on kannanhoidollisen metsästyksen avulla pidettävä kurissa. Liikenneonnettomuuksien lisäksi sorkkaeläimet aiheuttavat laajoja metsä- ja viljelytuhoja sekä levittävät tehokkaasti punkkeja. Varsinkin kauriit tulevat mielellään pihapiireihin, jossa on suojaa petoja vastaan sekä riittävästi ruokaa tarjolla. Tämä tekee oman haasteensa metsästykselle.

Uudellamaalla metsästysseurojen tilanne pahenee vuosi vuodelta, kun luonnonsuojelualueiden metsästyskiellot tulevat voimaan. Metsähallitus pakkolunastaa alueita ja metsästys niillä kielletään. Valtion omistuksessa on Uudellamaalla luonnonsuojelualueiksi vielä perustamattomia alueita, joiden suojelusta on päätetty aikaisemmin kansallisissa suojeluohjelmissa, kaavoituksessa tai Natura 2000 -päätöksissä.

Peurojen ja hirvien pyyntiluvat myönnetään alueella olevan hirvieläinkannan perusteella. Kantaa kartoitetaan alueellisesti riistakolmio- sekä hirvilaskennoissa. Laskennoissa saa hyvän kuvan alueen riistakannasta, mutta paikallisilla metsästysseuroilla on yleensä jo hyvä kuva alueen riistakannasta.

Metsästäjät osallistuvat myös SRVA-toimintaan, jossa koulutettujen koirien avulla jäljestetään kolarissa tai muuten loukkaantuneita eläimiä.

Varsinainen hirvenmetsästysaika alkaa lokakuun toisena lauantaina ja päättyy tammikuun puolivälissä. Valkohäntäpeuran varsinainen metsästysaika alkaa syyskuun viimeisenä lauantaina ja päättyy helmikuun puolivälissä. Syyskuun alusta alkaa peuranmetsästys väijymällä. Metsästysaikoja on pidennetty ja peuranmetsästyksen osalta tiheän kannan alueille on annettu erityisoikeuksia mm. valon käytön suhteen. Oikeuksien mukana tulee myös vastuuta. Eettinen metsästys ja eläinsuojelullinen ulottuvuus tulee pitää kaikessa metsästyksessä mielessä.

Metsästysaikojen pidentämiset sekä muut toimenpiteet eivät auta tilannetta, jos metsästystä ei alueilla sallita. Valkohäntäpeuran metsästyksessä vaadittava 500 hehtaarin yhtenäinen alue sekä hirvenmetsästyksen 1000 hehtaarin alue voisivat olla myös tarkastelun kohteena.

Oikein mitoitettu metsästys on vastuullista ja eettistä. Riistaliha on turvallista lähi- ja luomuruokaa parhaimmillaan. Kannanhoidollisella metsästyksellä parannetaan alueen liikenneturvallisuutta, vähennetään haitallista punkkikantaa sekä estetään ja vähennetään metsä- ja peltotuhoja.

Facebooktwitterlinkedinmail