Skip to content

12.1.2022 Blogikirjoitus Vantaan Kokoomuksen verkkosivuilla

Pelastustoimi tarvitsee riittävän rahoituksen

Käsillä ovat historialliset aluevaalit, jotka tulevat vaikuttamaan merkittävästi kuntien ja kaupunkien toimialoihin sekä talouteen. Sote-uudistus vaikuttaa muun muassa kuntien tehtäviin ja niiden rahoitukseen, verotusoikeuteen ja valtionosuusjärjestelmään, omaisuuteen, velkoihin ja sopimuksiin sekä henkilöstöön. Pelkästään Vantaalla ja Keravalla noin 4300 ihmistä siirtyy hyvinvointialueen palvelukseen.

Vaikka uudistuksen yhteydessä puhutaan ymmärrettävästi paljon sosiaali- ja terveyspalveluista, pitää se sisällään myös pelastustoimen. Aluevaltuutetut tulevat päättämään muun muassa pelastustoimen palvelutasosta, palveluverkon periaatteista, talousarviosta ja taloussuunnitelmasta sekä muiden toimielinten jäsenten valinnasta.

Pelastustoimi tarvitsee riittävän rahoituksen, jolla varmistetaan hyvinvointialueen ihmisten turvallisuus, työntekijöiden hyvinvointi ja työssä jaksaminen. Se tulee säilymään uudistuksessa itsenäisenä ja erillisenä, sosiaali- ja terveystoimen kanssa rinnakkaisena toimialana.

Kokoomus haluaa olla vastaamassa pelastustoimen riittävistä henkilöresursseista ja taloudesta. Tärkeää on pitää huolta siitä, että hyvin toimivaa Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen kokonaisuutta ei lähdetä pilkkomaan.

Pelastustoimen merkitys tulee korostumaan tulevaisuudessa, kun ihmiset ikääntyvät ja asuminen keskittyy yhä enemmän kasvukeskuksiin. Yhteiskunnan haavoittuvuus on myös lisääntynyt ja ilmastonmuutos on tuonut omat haasteensa pelastustoimelle, jonka merkitys arjen turvallisuuteen tulee korostumaan.

Pelastuslaitokset ovat merkittävässä roolissa suuronnettomuuksissa ja kriisiajan toiminnassa. Niiden tehtävänä on turvata tärkeät toiminnot muiden viranomaisten kanssa sekä rajoittaa suuronnettomuuksien seurauksia niin, että haitat jäävät mahdollisimman vähäisiksi. Siviilivalmiuden järjestelmässä on pelastustoimella iso vastuu väestönsuojelutehtävien hoidossa.

Pelastuslaitosten resurssit, koulutus, suorituskyky sekä toimintavalmius pitää turvata. Vantaan ja Keravan paloasemat hoitavat vuosittain lähes 5000 pelastustoimen hälytystehtävää, joista noin 800 on kiireellisiä ensivastetehtäviä. Lisäksi Vantaa-Kerava alueella on noin 25 000 kiireellistä ensihoitotehtävää vuosittain.

Pelastustoimen hälytystehtävissä taistellaan aikaa vastaan: Yhdellä minuutilla voi olla merkittävä vaikutus lopputulokseen. Erityisen suurena tulevaisuuden haasteena on henkilöstön riittävyys, johon täytyy löytyä ratkaisuja tällä vuosikymmenellä.

Myös sopimuspalokunnilla on merkittävä rooli tehtävien hoidossa ja pelastusoimen kokonaisuudessa, eikä niiden rahoitusta ja toiminnan edellytyksistä huolehtimista saa unohtaa.

Koronapandemia on aiheuttanut mittavat hoitovelat sosiaali- ja terveyspalveluihin. Diagnosointi ja hoidon saanti on ruuhkautunut. Tulevan hyvinvointialueen haasteena on myös hoitovelan, hoitaja- ja lääkärivajeiden korjaaminen sekä resursseiltaan jo valmiiksi alimitoitetun hoitohenkilöstön työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen varmistaminen.

Koetetaan pitää yhdessä huolta arjen turvallisuudesta.

Facebooktwitterlinkedinmail